Hankehaun ohjeet

Metsäkoulutus ry:n hankeideahaku ja hanketoiminnan ohjeet jäsenille 

Metsäkoulutus ry järjestää vuosittain lokakuussa metsäalan koulutuksen kehittämiseen liittyvän hankeideahaun, josta parhaita Metsäkoulutus ry yhdessä jäsentensä kanssa valmistelee Metsämiesten Säätiön apurahojen hakuun.

Metsäkoulutus ry:n rooli on määritellä vuosittain hankeideahaun teemat, joihin toivotaan ideoita, saattaa yhteen samanlaisia hankeideoita ja koordinoida käynnistyviä hankkeita. Metsäkoulutus ry:n kautta haettavien hankkeiden hakijoiden ja hanketoimijoiden on oltava Metsäkoulutus ry:n jäseniä. Yhdistykseen kuulumattomat jäsenet voivat kuitenkin osallistua hankkeisiin omalla kustannuksella ja työpanoksella. Hankkeiden rahoituspäätökset tekee Metsämiesten Säätiö. Metsäkoulutus ry:hyn kuulumattomien on mahdollista hakea Säätiöltä rahoitusta suoraan.

Kehittämishankeideat ottaa vastaan Metsäkoulutus ry:n toiminnanjohtaja Ville Manner. Metsäkoulutus ry:n hallitus käsittelee saapuneet ideat ja tekee päätöksen siitä, mitkä ideat etenevät Metsämiesten Säätiön hankehakuun. Metsäkoulutus ry:n hallituksen jäsenet ja varajäsenet eivät lähtökohtaisesti toimi hankkeiden vastuullisina hakijoina ja johtajina. Mikäli näin kuitenkin on, hankehakijoina toimivat hallituksen jäsenet jääväävät itsensä ja poistuvat kokoustilasta koko hankekohdan käsittelyn ajaksi.

Metsäkoulutus ry painottaa hankkeiden arvioinnissa työelämälähtöisyyttä, vaikuttavuutta, innovatiivisuutta ja tulosten hyödynnettävyyttä. Hankkeissa painotetaan seuraavia alueita yleisesti: työelämän ja oppilaitosten välinen yhteistyö, oppimateriaalit ja opetusympäristöt, opettajien osaamisen kehittäminen, koulutuksen laatu ja houkuttelevuus.

Hankeideoita voi lähettää Metsäkoulutus ry:lle 1.-31.10.2024. Metsäkoulutus ry ei käsittele myöhästyneitä hankeideoita. Toiminnanjohtaja ilmoittaa kaikille hankeideahakuun osallistuville siitä, että tukeeko Metsäkoulutus ry hankeideaa vai ei. Ohessa linkki hankeidealomakkeeseen https://www.xn--metskoulutus-jcb.fi/hankeideahaku/, joka tulee täyttää ja lähettää osoitteeseen ville.manner@metsakoulutusry.fi

Metsäkoulutus ry:n hankeideahaku auki 1.-31.10. → Hankeideoiden käsittely ja ilmoitus hanketoimijoille 1.-30.11. → Hankehakemusten tekeminen Metsämiesten Säätiölle 1.12.2024-31.1.2025 → Metsämiesten Säätiön päätökset tukea saavista hankkeista 13.3.2025 → Hankesopimusten tekeminen mahdollisimman pian → Hankkeiden toteutus.

Ohjeet hankehakemuksen tekemiseen Metsämiesten Säätiölle

Metsäalan koulutuksen kehittämishankkeita hakee Metsäkoulutus ry (Metsämiesten Säätiön hakulomake Kasööri). Hakemuksen säätiölle valmistelee hankeidean lähettänyt henkilö/organisaatio yhdessä Metsäkoulutus ry:n toiminnanjohtajan kanssa.

Hakijaorganisaatioksi Kasöörin hakulomakkeeseen merkitään Metsäkoulutus ry ja vastuulliseksi johtajaksi Metsäkoulutus ry:n toiminnanjohtaja yhteystietoineen.  Hakijan osoitteeksi merkitään Metsäkoulutus ry:n osoite. Hakemukseen laitetaan Metsäkoulutus ry:n y-tunnus 2779734–7 ja tilinumero FI96 5789 2320 0650 08, koska rahat tulevat ensin Metsämiesten Säätiöltä Metsäkoulutus ry:lle. Hanke laskuttaa hankkeen edetessä Metsäkoulutus ry:tä.

Metsämiesten Säätiön apurahat ovat haettavissa 1.12.2024 – 31.1.2025. Metsämiesten Säätiö tekee päätökset apurahoista 13.3.2025 ja kaikille hakijoille ilmoitetaan päätöksestä tämän jälkeen.

 

Ohjeet hankesopimuksen tekemiseen Metsämiesten Säätiölle

Kun hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen, hankkeesta tehdään Metsämiesten Säätiön kanssa kirjallinen sopimus sähköisesti Kasöörissä. Hankesopimuksen valmistelee hankeidean lähettänyt henkilö ja organisaatio yhdessä Metsäkoulutus ry:n toiminnanjohtajan kanssa. Hankesopimukseen laitetaan  Metsäkoulutus ry yhteystietoineen ja vastuulliseksi johtajaksi yhdistyksen toiminnanjohtaja tarvittavine tietoineen. Hankesopimukseen laitetaan Metsäkoulutus ry:n tilinumero FI96 5789 2320 0650 08 ja Y-tunnus 2779734–7. Metsäkoulutus ry:n toiminnanjohtaja allekirjoittaa hankesopimuksen. Hankesopimuksessa ilmoitetaan työryhmä tai hankkeen ohjausryhmä, johon kuuluvat hanketta toteuttavat henkilöt ja organisaatiot, mahdolliset yhteistyökumppanit, työelämän edustajat ja Metsäkoulutus ry:n toiminnanjohtaja ja mahdollisesti Metsäkoulutus ry:n hallituksen jäsen. Säätiö ja Metsäkoulutus ry korostavat työelämän sitouttamisen tärkeyttä hankkeisiin ja niiden vaikuttavuutta (usean oppilaitoksen ja työelämän yhteishankkeet). Hankesopimus tehdään sähköisesti Kasööri -palvelussa. https://mmsaatio.apurahat.fi/haku/UserLogin.aspx

Hankkeiden tukirahat tulevat Metsäkoulutus ry:n tilille, josta maksetaan laskua vastaan hankkeen kuluja.

Metsäkoulutus ry:n laskutusosoite on:
Nimi: Metsäkoulutus ry
Verkkolaskutusosoite (OVT-tunnus): 003727797347
Välittäjä: Maventa
Välittäjän OVT-tunnus: 003721291126
Välittäjätunnus: DABAFIHH
Laskutusosoite löytyy myös: https://www.xn--metskoulutus-jcb.fi/laskutusosoite/.

Hankeidean lähettäneen henkilön/organisaation ja Metsäkoulutus ry:n välille tehdään hankkeesta tuensiirtosopimus.

Sopimuksessa sovitaan Metsäkoulutus ry (hankkeen hallinnoija) ja hankkeen toteuttajan kanssa hankkeen toteuttamiseen liittyvät ehdot ja vastuut mm. hankkeen toteutuksesta, rahan käytöstä, raportoinnista, viestinnästä, hankkeen tulosten hyödyntämisestä/jakamisesta ja mahdollisesta rahojen takaisin perinnästä.

Lisätietoja: Ville Manner, 050 3315425, ville.manner@metsakoulutusry.fi